perjantai 24. maaliskuuta 2017

Vilna & Kaunas

Niinpä on vierähtänyt tovi tämänkin blogin päivittämisestä. Gdanskin, Riikan ja Unkarin matkat (sisältäen piipahduksen Bratislavassa) näyttävät jääneen kokonaan pois. Osaksi ihan siksi, että valokuvaaminen on jäänyt aika vähiin. Tällä kertaa kamera tuli otettua mukaan, mutta koska edelleen on kyse vanhasta ja halvasta digikamerasta ja edelleenkään en näe mitä räpsin, niin taas on horisontit ihanasti kallellaan. Matkapäiväkirjan tekstiä lainailen kunkin päivän alkuun jonkin verran.

la 18.3.2017
... Olimme guesthousella tuntia ennen ilmoittamaani kellonaikaa. Pääsimme jonkun nuoren naisen avulla rappuun ja hän meni guesthousen vastapäisestä ovesta sisään. GH osoittautui muutaman huoneiston tilaksi, jossa ei siis odotetusti ollut minkäänlaista respaa. Pyörimme hetken aikaa ihmettelemässä, kunnes vastapäisestä asunnosta tultiin näyttämään väliovessa olevaa puhelinnumeroa. Koska olimme etuajassa niin emme vielä yrittäneet soittaa siihen, vaan menimme alakerran konditorioon. Konditoria ei ollut sellainen, mihin kannattaisi mennä aamiaiselle. Mitään vegaanista ei ollut tarjolla.

Reilun puolen tunnin kuluttua yritimme uudelleen guesthouseen. Rämpytimme kadulla ovikelloa, kunnes vastapäisestä asunnosta huudettiin meille ovikoodi. Yritimme nyt soittaa ovessa olevaan numeroon, mutta se tuuttasi "varattua" (puhelu ei yhdistynyt, myöhemmin osoittautui, että numerosta olisi pitänyt osata jättää pois yksi kuutonen tai kahdeksikkö). Vastapäisen huoneiston nainen tuli rappuun ja soitti omasta puhelimestaan. Hän sai omistajaan yhteyden ja kertoi tämän tulevan viiden minuutin kuluttua. Yritimme samalla kysellä häneltä muutakin, mutta koska hän ei ollut paikallinen, hän ei osannut kertoa kovin paljon ympäristön palveluista. Huoneiston omistajalta, tai kuka sitten olikin joka meille huoneemme luovutti, saimme sitten selville, että meitä kovasti huolestuttanut liettuan kielinen desinfektion-ilmoitus alaovella ei liittynyt mitenkään syöpäläisiin vaan vesijohtoihin.

Vilna, vanha kaupunki

su 19.3.2017
... Käytiin ensimmäiseksi infossa kyselemässä vähän tietoja. Sen jälkeen ostimme kolmen päivän matkaliput (1,50 e/kortti + 6 e/matkat /hlö) ja lähdimme aseman läheiselle torille. Tori oli ehkä hallitumpi ja siistimpi kuin Riikassa, mutta lihan haju sielläkin oli voimakas.

Torilta lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Toiveena oli löytää kiva kahvila ja lopulta löytyikin (nimi jäi painamatta mieleen, mutta ihan Cafe Montmartren lähellä). Tee, kaakao, kaksi piirakkaa ja kaksi kakunpalaa kustansi yhteensä 8 euroa.

Virkistäytymisen jälkeen kävelimme vanhassa kaupungissa, kunnes osuimme Cathedral Squarelle. Sieltä olisin halunnut kiivetä Gediminasin torniin, mutta se oli korjaustöiden takia suljettu.



















Uudempaa kaupunkia bussi- ja trollikka-ajeluilla

(19.3. jatkuu)
Aloitimme siis trollikka- ja bussiajelut. Sää vaihteli tosi nopeasti reippaasta sateesta puolipilviseen, joten hyppäsimme ihan sattumanvaraiseen bussiin ja päätimme vaihtaa kulkuneuvoa aina tilanteen mukaan.

... tässä vaiheessa luulimme hyppäävämme sopivasti kaupungin suuntaan lähtevään bussiin siirtymällä tien toiselle puolen. Toisin kävi, päädyimme vielä kauemmas keskustasta. Ja koska oli sunnuntai-ilta, niin paluuliikennettä oli harvassa. Pelastukseksi osoittautui venäjää puhuva mummo, joka lähes kädestä pitäen ohjasi meidät oikeaan suuntaan ja lopulta laskeuduimme ihan oikealla trollikalla ihan oikealle pysäkille.



19.3. myöhään illalla
Lähdimme vähän liian myöhään etsimään ruokapaikkaa, ne alkoivat olla jo kiinni ainakin lähistöllä. Päädyimme Dublis-nimiseen paikkaan, joka oli auki mutta tyhjä. Vegaanista ruokaa ei kuulemma saanut, vegetaaristakin vain alkuruokana. Sen sijaan tarjoilija tarjoutui etsimään netistä vegaanista ravintolaa meille. Niistä lähin oli menossa kiinni samaan aikaan kuin olisimme sinne ehtineet, joten kysyin vielä kerran, eivätkö he voisi valmistaa jotain minulle sopivaa. Vegetaarisena se sitten lopulta onnistui, mutta jostain syystä oli ihan mahdotonta valmistaa risottoa grillatuilla vihanneksilla ilman juustoa.

Kaunas

ma 20.3.2017
Lähdimme 11:40 junalla Kaunasiin (liput 5,40 e/hlö/1. luokka). Matka kesti puolitoista tuntia. Juna oli nykyaikainen ja ensimmäisessä luokassa meidän lisäksemme vain yksi matkustaja jonkin matkaa.

Kaunasiin saavuttuamme kävimme ensin katsomassa bussiaseman sijainnin paluumatkaa silmällä pitäen. Asemarakennuksesta löytyi kahvila, jossa oli tarjolla mahtavia vegaanisia(kin) donitseja. Saimme vielä kaupan päälle ylimääräisen hot chocolaten, joten kokemus oli tosi miellyttävä (tee, hot chocolate + 2 donitsia yht. 8 e)

Sitten kävelimme. Ja kävelimme. Jonka jälkeen kävelimme. Summa summarum, kävelimme Kaunasin vanhan kaupungin länsikärkeen ja takaisin, mennessä kävelykatua ja palatessa joen rantaa. Kun vihdoin saavuimme takaisin asemien liepeille, oli jo tulossa sen verran hämärää, että maisemien kannalta oli ihan sama tehdä paluumatkakin junalla.













Vilna

ti 21.3.2017
Lähdimme aamulla liikkeelle pian kymmenen jälkeen ilman sen kummempaa päämäärää. Kävimme apteekissa, jatkoimme siitä katedraaliaukion ohi ja päätimme hypätä bussiin, joka menisi sillan yli. 

Sitten ajeltiin taas. Käytiin jollain torilla ja otettiin siellä oluet (+ ostin lisää vihannesten siemeniä), sitten päädyttiin jonnekin ihan maaseudulle, josta kuitenkin onneksi päästiin myös bussia vaihtamatta pois. Muutaman tunnin seikkailtuamme kävimme rautatieasemalla selvittämässä sopivan yhteyden lentokentälle huomiseksi, ostimme välipalaa ja tulimme huoneeseemme lepäämään.

... Tämän illan ruokapaikaksi valitsimme Gyvas Barasin, etsimme sen kartalta ja kävelimme sinne. Oli aika hupaisaa huomata, että paikka sijaista ihan vastapäätä Dublisia!

Paikka muistutti enemmän baaria kuin ravintolaa ja ruoka oli korkeintaan keskinkertaista.. Ruoan jälkeen kävelimme vielä lähikortteleiden ympäri ja löysimme ihan kiinnostavan näköisiä paikkoja.












tiistai 28. heinäkuuta 2015

Albania 13.-19.7.2015

maanantai 13.7.

(Istanbulin lentokenttä, Istanbul-Tirana -lennon lähtöportti) ... Sitten jonotettiin. Ihmettelin etukäteen, miksi boarding alkaa jo tuntia ennen koneen lähtöä, mutta en ihmettele enää. Virkailija kiersi sekavana kiemurtelevaa jonoa pitkin kysymässä kaikilta passia ja lippua. Katsottuaan minun passiani hän katsoi minua ja kysyi:
- You need visa?
Minkä kuitenkin itse kuulin toteamuksena "You need visa." Vastasin, että en tarvitse, johon hän että no hyvä, ei hän tiedä tarvitsenko vai en, joten hän luottaa siihen, mitä sanon.

---

Laskeuduttiin myöhässä, mutta lopulta ollaan Albanian maaperällä! Lentokenttäbussissa [koneesta terminaaliin] ensimmäisen kerran tuli kysymys, mistä olemme. Passintarkastusjonossa Englantiin muuttanut albanialaisäiti kysyi samaa, ja vaihdoimme muutaman sanan myös hänen poikansa kanssa. Passintarkastajanainen tutkaili passiani ja kysyi tiukasti: "First time here?" Ja että lomallako. Sen jälkeen hän lätkäisi leiman passiini ja ojensi sen takaisin. Miesihmiseltä hän ei ollut kysynyt mitään.

Miesihminen meni vaihtamaan valuuttaa matkatavaroita odotellessa. Aikomuksena oli ostaa lekejä 100 eurolla, mutta vaihtopisteen virkailija oli ehdottanut, että hän vaihtaisi vain 50 e, koska kaupungissa kurssi on parempi, ja se kuulemma riittää kyllä. Hyvää palvelua!

Tullissa tuli vielä yksi yllätys: Pysähdyimme miettimään, miten toimitaan, kun ihmiset näyttivät jonottavan tavaroineen läpivalaisulaitteeseen [mutta jono eteni sekavasti tms]. Miespuolinen tullivirkailija tuli luoksemme ja kysyi, mistä olemme ja olemmeko lomamatkalla. Vastauksen saatuaan hän viittoi meitä mukaansa, ja mielessä kävi, että nyt viedään oikein perusteelliseen tarkastukseen, mutta päinvastoin. Hän avasi meille reitin ohi läpivalaisun ja osoitti, että menkää siitä.

Ulkopuolella taksinkuljettajat iskivät kiinni, mutta ei ihan liian ahdistavasti. Jos olisin ollut yksin, niin olisin ehkä tuntenut oloni kiusalliseksi, jopa turvattomaksi. Saimme heiltä kuitenkin ohjeet, joiden mukaan löysimme tämän Hotel Versazin (35 €/yö/2hh, sis. aamiaisen).

Ihanan lämmintä! Ja kaskaat sirittävät. Vuorilta näkyy valoja, muuten aika hiljaista. Hotellissa ollaan palvelualttiita, mutta nuori mies taitaa olla ainoa, joka puhuu englantia.
Näkymä Hotel Versazin parvekkeelta

Ensimmäinen aamiainen Albaniassa, ainakaan voissa ei ole säästelty. Hotel Versazi.



tiistai 14.7.

Maksoimme majoituksen ja lähdimme etsimään SurPrice-autovuokraamoa [lentokentän lähistöltä]. Miesihminen kysyi neuvoa joltain kojumyyjältä, joka huitoi Hertzin suuntaan, mutta hetikohta sen jälkeen paremmin englantia puhuva mies juoksi meidät kiinni ja sanoi kuulleensa, että etsimme autovuokraamoa. Hän neuvoi meidät oikeaan suuntaan. Puskaradio oli ilmeiseti toiminut, koska kun lähestyimme vuokraamoa (TopRent, itse asiassa), niin sieltä jo viittoiltiin meille.

Autonvuokraus sujui melko kivuttomasti ja saimme allemme VW Polon. Sitten kohti Durrësia! Moottoritiellä tuli yksi äkkijarrutus, kun edellä ajanut yllättäen hidasti kääntyäkseen, mutta muuten liikenne soljui aika tasaisesti. Kaaos alkoi, kun tultiin Durrësiin. Täällä ei ilmeisesti noudateta minkäänlaisia liikennesääntöjä!

Durrës

Kunnon pönötyspatsaita näkyi paljon vähemmän kuin olisin toivonut






Sähkövirityksiä albanialaisittain


Rantabulevardi näyttää pettävän rauhalliselta, liikenne Durrësissa oli todellisuudessa ihan kaoottista

Selvittiin Durrësista ehjin nahoin pois ja lähdettiin etelään päin heti, kun löydettiin oikealle tielle - mikä ei onnistunut hetkessä. "Moottoritie" oli hyvässä kunnossa, mutta liikennekäyttäytyminen jaksoi edelleen yllättää. Esimerkiksi liikenneympyrä oli ilmeisen sopiva pysähtymispaikka, jos siltä tuntui. Liikenteessä oli jonkin verran myös hevosia rattaineen. Siellä täällä näkyi kummallisia betonisia siltarakennelmia, joiden merkitystä tai käyttötarkoitusta emme ymmärtäneet.

Mystinen siltarakennelma

 Fierin jälkeen pysähdyimme pienessä kylässä etsimässä ravintolaa. Kävelimme jonkin matkaa ja totesimme, että kaikki paikat ovat kiinni [suljettuja ja/tai myynnissä]. Miesihminen meni kysymään baarista, tarjotaanko siellä mitään ruokaa, mutta ei. Kuulemma pitää ajaa joko takaisin Fieriin tai jatkaa Vlorëen saakka. Ja tuo keskustelu käytiin ilman yhteistä kieltä. Palasimme autolle, joka oli pysäköity paikallisen matkatoimiston luo. Sieltä tuli luoksemme mies, joka halusi tietää, mistä olemme ja osoitti kartalta Ruotsia kysyen, onko se Suomi. Sitten hän luetteli Miesihmiselle Euroopan maiden nimiä albaniaksi osoittaen niitä aina sormellaan. [Myöhemmin Beratin kirkossa totesin, että paikalliset ihmiset ilmeisesti tykkäävät lausua nimiä omalla kielellään ja kuulla turistin lausuvan ne perässään.]

Pieni kylä Fierin ja Vlorën välillä


Kyläkauppa


Autotarvikkeita myytiin kaikkialla, samoin autonpesua olisi ollut tarjolla joka puolella. Myös huoltoasemia oli runsaasti. Autokanta koostui enimmäkseen mersuista.



Jatkoimme siis nälkäisinä matkaa, kunnes äsken tulimme Vlorëen tai ainakin sen liepeille. Pysähdyimme heti ensimmäisen ravintolan kohdalle (4 Stinet Hotel-Bar-Restaurant) ja kävelimme sitä kohti. Kysyin varmuuden vuoksi "Are you open?" ja tarkensin vielä, että olemme nimenomaan syömään tulossa. Nuori englantia puhuva nainen sanoi, että juotavaa saisi, mutta keittiö ei ole korjaustöiden takia auki. Vanhempi mies puuttui [albaniaksi] keskusteluun ja hetikohta nainen korjasikin, että tulkaa vaan, katsotaan mitä voidaan tehdä. Meidät ohjattiin pöytään ja vähän ajan kuluttua toinen nuori nainen tuli kyselemään, mistä olemme ja milloin tulleet Albaniaan jne. Sitten hän kysyi, kelpaisiko meille keitto, ja kun kävi ilmi ettei siinä ole lihaa, niin kelpasihan se. Ei siinä ollut kuin makaronia ja porkkanaa, mutta hyvin maistui.


4 Stinet hotellin keittiö oli remontissa ja siksi kiinni, mutta nälkäisille turisteille taiottiin jostain keittoa
Vlorësta ajoimme ylös Llogaraan. Tiellä näkyi niin vuohia kuin lehmiäkin. Tie kiemurteli melko korkealle.
Tiellä saattoi tulla vastaan mitä vaan

... siis ihan mitä vaan



Llogora Tourist Village

Llogorassa saimme bungalowin numero 14 ja se oli paljon isompi kuin odotin: 2 makuuhuonetta, olohuone ja kylpyhuone/wc. Auton saimme mökin viereen parkkiin, tosin vasta kun muita autoja oli siirretty pois edestä.

Hengähdimme hetken ja lähdimme sitten syömään läheiseen pizzaa mainostavaan ravintolaan. Nimenomaan pizzaa sieltä ei sitten kuitenkaan saanut, mutta Miesihminen söi pastaa ja minä grillattuja vihanneksia. Ruoat, rakit ja litra viiniä maksoivat 12 euroa.

Meidän bungalowimme, vieressä uskollisesti palvellut VW Polo

Ulkoa astuttiin sisään olohuoneeseen, sen takana kaksi makuuhuonetta + kylpyhuone

Llogoran aamiainen


Ei bikineissä tai pelkissä uimahousuissa uimaan?





keskiviikko 15.7.

Ajelulla Dhermin suunnalla

 Ajoimme Llogaran alueen läpi ja sitten tie lähtikin taas kiemurtelemaan alaspäin. Pysähdyimme ihmettelemään lähempää yhtä bunkkeria, ja sen jälkeen laskeuduimme Dhermiin. Kovasti on jo turismia etelän suunnalla, rannat täynnä aurinkovarjoja ja rinteet täynnä hotelleja.

Dhermistä ei löytynyt pankkiautomaattia, mutta kauppa löytyi. Söimme pari piirakkaa (byrok) ja lähdimme sitten palailemaan takaisin päin. Ennen kuin nousu vuorille alkoi, poikkesimme vielä rannalla uittamassa vähän jalkojamme.
Bunkkeri bongattu!

Pitihän sitä mennä tutkimaan lähempääkin

Tiet olivat vuoristossa kapeita mutta hyväkuntoisia




Kahlaamassakin tuli käytyä



Käytiin illalla syömässä vähän matkan päässä majapaikasta. Ruokailu pitkän kaavan mukaan maksoi selvästi alle 20 e, mutta pyöristettiin summa kuitenkin siihen. Saimme sentään jälkkäriyllätyksenkin, jotain pahaa liivatelötköä. Mökkiin palatessa yllätimme peuran imeskelemässä kuivumaan jätettyä pyyhettä. Se oli saanut pureskeltua siitä kulman rikki. Tarjosin yöksi tilaisuutta imeskellä kasteltua puseroani, mutta se ei ollut kelvannut.

Päivällinen Llogaran kylässä: alkumaljaksi rakit, alkuruoaksi kreikkalaista salaattia ja paistettua juustoa, pääruuaksi minulle kasviskääryleitä ja Miesihmiselle lihaa, ruokajuomiksi neljä olutta, ruoan päälle Skanderbegit ja talon tarjoama jälkiruokayllätys, hinta juomarahoineen 20 euroa.


Jälkiruoka, josta ei kyllä tullut omaa suosikkiani
Busted! Syömässä ollessamme peura oli tullut imemään pyyhkeen kulmaa

torstai 16.7.

Aamiaisella oli lauma lapsia [Llogara Tourist Villagessa] ja muutenkin huonompi tarjonta kuin eilen. Söimme, kävimme netissä, pakkasimme ja lähdimme ajamaan Beratia kohti. Iso osa matkasta tultiin samaa reittiä, jota ajettiin jo tiistaina.

Llogarasta kohti Beratia

Navigaattorin mukaan tien piti mennä tästä

... ja kääntyä tänne
Arkkitehtuuria ajomatkan varrelta
Albanian liikennettä
 Jossain Fierin liepeillä alkoi kahvihammasta jälleen kolottaa ja pysähdyimme Julianan (tms.) kahvilan luo. Ovessa oli kyllä kyltti "suljettu", mutta ennen kuin olimme autoa saaneet parkkiin, se oli käännetty osoittamaan, että kahvila on auki. Turistien tulo asiakkaaksi oli ilmeisen jännittävää. Noin 10-vuotias poika yritti touhuta tulkkina, mutta hänen englannin taitonsa ei ollut meidän albanian taitoamme kummempi. Välillä hän haki tien toiselta puolen aikuisen miehen tulkiksi, mutta tämä vain puisteli päätään. Surkean albania-suomi -sanakirjan avulla yritin selittää, mitä reittiä olimme ajaneet ja että olimme Suomesta, mutta mitä ilmeisimmin sitä ei ymmärretty. Mutta se selvisi, että pojalla oli iPhone! Juliana touhusi meille kovasti vettä ja kehotti istumaan tuulettimen lähelle, mutta yhteistä kieltä ei siis ollut, joten kommunikaatio jäi pitkälti hymyilyn ja elekielen varaan.

Berat

Julianan kahvilan jälkeen ajettiin yhtä kyytiä Beratiin, mistä White City -hotelli löytyi aika helposti. Se oli hieno! Hetken huilaamisen jälkeen lähdimme tutkimaan kaupunkia. Kirkossa vanha papparainen tuli esittelemään meille paikkoja ja oli ilmeisen tyytyväinen, kun toistin hänen perässään eri pyhimysten nimet. Tippiin hän sen sijaan ilmeestään päätellen ei ollut yhtä tyytyväinen.


Berat



[Pysähdyimme byrok-paikkaan haukkaamaan välipalaa] ...ja saimme albanian, kreikan ja erittäin huonon englannin kielellä elävän kuvauksen Albanian historiasta, Skanderbegin sankaruudesta, albanialaisesta alkoholikulttuurista ja tietysti hänen [ravintolanpitäjän] perheestään (kaksi tytärtä, 4- ja 7-vuotiaat ja vaimo odottaa kolmatta).

Ilman yhteistä kieltäkin voi byrokin äärellä vaihtaa runsaasti kokemuksia, kun osaa yhdistelee useita muita kieliä




Muulikin oli lähtenyt Beratin keskustaan rimpsalle


Päätimme (Miesihmisen huomautus: minä päätin, hän ei) nousta ylös Beratin linnoitukseen. Olimme etsimässä reittiä Mangalemin läpi, kun kuivankäppyrä, lähes hampaaton, Vasiliksi myöhemmin esittäytynyt mies alkoi huudella meitä eri suuntaan. Aika nopeasti ymmärsimme, että Vasil ei tarjonnut apuaan ihan pyyteettömästi, ja päätimme että antaa hänen nyt sitten opastaa viitosen (€) edestä. Ja Vasilhan opasti. Aika hyvällä englannilla hän näytti parhaat valokuvauspaikat, varoitti liukkaista kohdista, selitti kuinka sähköjärjestelmät olivat olleet ongelma Unescolle (?), poimi minulle kukan ja mintunoksan (kuinka sattuikaan, hänen äitinsäkin - jonka valokuvan hän näytti - oli nimeltään Mari(a)). Monta monituista Characteristic! -osoitusta myöhemmin hän teki ilmeiseksi, että siitä eteenpäin osaamme ilman hänen apuaan. Kiittelimme, ja Miesihminen antoi hänelle viiden euron setelin, mikä sai hänet valittamaan perheen elättämisen kalleutta ja toteamaan, että kymppi olisi sopivampi summa. Kun emme lotkauttaneet pyynnölle korvaamme, hän katosi vikkelästi. Kulman taakse käännyttyämme arvasimme miksi opastus loppui juuri siihen: siellä oli poliisiasema. (Poliiseja näkee täällä melkein yhtä paljon kuin mersuja ja keskeneräisiä rakennuksia.)

Sitten kiivettiin linnoitukseen. Ja kiivettiin ja kiivettiin. Tuli vähän hiki. Ylhäälle päästyämme olimme niin poikki, että joimme oluen + veden ja jaksoimme kierrellä enää hetken aikaa. Paluu alas oli puolestaan hankalaa liukkauden takia.

Kävimme syömässä joen rannassa (2 x kreikkalainen salaatti, grillatut vihannekset, kanaruoka, 2 x olut, 2 x pullovesi, 2 x konjakki yhteensä noin 1500 lekiä tippeineen = noin 11 euroa) ja otettiin vielä Skanderbegit kävelykadulla (2 €).


Characteristic!

Pittoresk!



Mangalem






Beratin linnoitus

perjantai 17.7.

Perjantaiaamuna söimme White city -hotellin aamiaisen, jonka jälkeen vatsavaivani alkoivat. Lähdimme ajelemaan kohti Tiranaa ja gps opasti meidät ensin Lushnjea kohti. Kun maisemat alkoivat näyttää liian tutuilta, pysähdyimme etsimään vaihtoehtoista reittiä. Sellainen löytyikin, ja sille osui melkoisen kuoppainen sillanpätkä! Oma oloni oli sen verran huono, etten oikein pystynyt nauttimaan matkanteosta.
Matka jatkui Beratista kohti Tiranaa

Albanian liikennettä (ja heijastuksia ikkunassa)
Pysähdyimme jälleen matkan varrella kahville, tosin itselleni ei maistunut. Auton palautusajaksi oli merkitty klo 20, mutta olimme Tiranassa jo iltapäivällä.

Tiranaan päästyämme ajattelimme ensin etsiä autovuokraamon keskustan toimipisteen [otimme auton siis lentokentän toimipisteestä ja siellä meille vahvasti suositeltiin sen palauttamista keskustaan, kun kerran sinne joka tapauksessa vielä jäisimme]. Katu löytyi mutta ei toimistoa, koska sen numeroa ei mainittu missään. Päätimmekin etsiä sen sijaan ensin majapaikkamme.

Varatessani Palace Inn Apartmentsista meille majapaikan mielessäni kävi kysymys "respan" aukiolosta, kyse kun vaikutti olevan ihan tavallisista kerrostalohuoneistoista. Ja eihän talossa mitään respaa ollutkaan. Löysimme oikean kadun ja talonnumeron ja pyörimme ihmettelevinä talon edessä, kun paikallinen mies osui paikalle. Hänen kanssaan alettiin tarkastella booking.comin varausvahvistusta ja hän yritti soittaa siinä olevaan numeroon. Pari nuorta miestä liittyi ihmettelyyn ja yrittivät hekin tavoittaa manageria tai landlordia. Jonkin ajan kuluttua vanhempi mies ilmoitti, että nyt joku on tulossa ja on paikalla viiden minuutin kuluttua, ja jatkoi omille teilleen.

Päätimme, että puoli tuntia odotamme, sitten ajammekin lentokentälle ja palautamme auton sinne ja otamme huoneen Hotel Versazista, jotta sunnuntaina on lyhyt matka kentälle. Juuri ennen kuin olimme luovuttamassa, paikalle tuli touhukas mieshenkilö, joka opasti meidät sisälle.

Mies selitti ja esitteli paikkoja. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta onneksi langan päähän sai muutamaan kertaan asunnon omistajan - tai kuka se sitten lienee ollutkin, kenen kanssa puhuimme. Kun puhelinta oli muutamaan kertaan ojennettu vuoroin minulle ja vuoroin Miesihmiselle ja vuoroin sisällepäästäjämme oli siihen kovasti jotain selittänyt, niin maksoimme hänelle sovitun summan (60 €/2 vrk) ja otimme kuittaukseksi nimikirjoituksen booking.comin varausvahvistukseen.

Asunto itsessään oli sellainen, että voisin ihan hyvin vuokrata sen uudestaankin, jos Tiranaan päätän lähteä. Sisäänkäynti oli rähjäinen, mutta asunto siisti.


Palace Inn Apartments
Hissit ja portaikko

Näkymä alaovelta

Väliovi
Maisemia olohuoneen ikkunasta


Näkymät makuuhuoneen ikkunasta

Elvistä, Julio Iglesiasta ja Nostalgiaa - musiikkia juuri meidän makuumme! (Not.)

Olohuone

Keittiö ja työnurkkaus

Makuuhuone

Eteinen
Perjantaihin ja pahoinvointipäivään liittyi toinenkin episodi, missä paikalliset olivat korvaamaton apu.

Kun majoitusasia oli kunnossa, lähdimme uudestaan palauttamaan Poloamme. Oikea katu löytyi taas ja päätimme, että pysäköimme auton ja etsimme ensin jalkaisin toimiston ennen kuin yritämme autolla päästä sen luo [Tiranan liikenne oli omaa luokkaansa sekin]. Kävelimme katua pitkän matkaa näkemättä merkkiäkään autovuokraamosta, joten Miesihminen kysyi sitä taksinkuljettajalta. Tämä ei puhunut englantia, mutta vieressä terassilla istunut mies puhui. Hän totesi toimiston olevan kadun toisessa päässä [juuri vastakkaisessa kuin mihin olimme auton pysäköineet] ja tarjoutui soittamaan sinne [meillä oli liikkeen käyntikortti]. Vastasimme, ettei tarvitse, käymme tsekkaamassa sijainnin ja siinä kaikki. Jatkoimme matkaa ja toimisto löytyi kuin löytyikin. Suljettuna. Ei ketään paikalla, ei mitään aukioloaikoja ovessa. Hetken ihmeteltyämme lähdimme takaisin päin toiveena tavoittaa Terassimies ja pyytää häntä soittamaan kortin numeroon [vuokraamon miehet puhuivat melko hyvää englantia silloin kun auton haimme, mutta ei heillä ollut edes koko perussanastoa mitä asioiden sujuvaan hoitamiseen olisi tarvittu]. Terassimies oli jo jatkanut matkaansa, mutta sama taksikuski oli paikallaan. Tällä kertaa hän hankki meille apua kadun toiselta puolen. Kun englannin taito ei sielläkään ollut paras mahdollinen, niin jostain yhtäkkiä puolijuoksi paikalle erittäin hyvää englantia puhuva paikallinen mies, joka otti ohjakset käsiinsä. Hän soitti puhelun ja ilmoitti, että muutaman minuutin kuluttua toimistolle tulee mies. Toimisto oli suljettu, koska oli bajram.

Autovuokraamon mies tuli nopeasti ja kertoi olleensa menossa viettämään bajram-juhlaa, kun pomolta tuli puhelu, että pitää käydä hakemassa automme. Kävelimme hänen kanssaan yhtä matkaa autolle, hän tarkisti bensa- ja kilometrimittarit ja heitti meidät majapaikkaamme.

Perjantai-iltani kului ihan lyhyen kävelyreissun jälkeen enimmäkseen vaakatasossa, mutta onneksi vatsatauti ei yltynyt pahaksi.

Tirana

Lauantaina tutustuimme jalkaisin Tiranaan.
Meidän huudeilta eli majapaikkamme ympäristöä


Pojat pelaamassa



Koira ja omistaja muistuttavat usein toisiaan. Tämä koira ulkoilutti aivan itsensä näköistä miestä. Hänestä en kuitenkaan kehdannut ottaa kuvaa.




Pesula? Pyöräkorjaamo? Ihan tavallinen asuintalo? Jotain muuta?






Skanderbeg

Tädit rimpsalla


Hoxhan koti ja toimisto. Mitähän kaikkea näiden seinien sisällä on juonittu?
Tirana oli siisti ja turvallinen. Kerjäläisiä ei juuri näkynyt, sen sijaan paljon ihmisiä yrittämässä ansaita muutaman lantin tarjoamalla painon punnitusta (siis heillä oli vaaka kadulla, jolla olisi voinut käydä punnitsemassa itsensä) ja myymässä paistettua maissia. Kyselimme jo lauantaina, mitä taksi lentoasemalle maksaa, ja kallein pyyntö olisi ollut 20 e, halvin euroiksi muutettuna reilun kympin. Eurot kelpasivat kaikkialla, vaihtoraha annettiin usein lekeinä, mutta lyhyellä matematiikalla laskettuna se myös oli yleensä oikein. Ei tullut tunnetta, että turisteja yritettäisiin huijata.

Sunnuntaina lento lähti aamulla yhdeksän aikoihin Istanbulin kautta takaisin Suomeen.

Ehdottomasti vielä joskus takaisin Albaniaan, mutta ei länsi-/lounaisrannikolle!